Tietoa koulutuksesta

Aina koiralähtöisesti
Koulutuksen tavoitteena on lisätä sekä koiran että omistajan hyvinvointia.
Työskentelyni perustuu nykyaikaisiin, tutkittuihin ja eläimen hyvinvointia edistäviin, pääosin positiivisen vahvistamisen menetelmiin. Menetelmät valitaan aina yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti. Tarjoan kokonaisvaltaista ja kestävää muutosta, en pikaratkaisuja.
Koulutuksessa ei käytetä pelottelua tai fyysistä rankaisua. Toimin Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisten sääntöjen mukaisesti.
Hyvinvointi ensin
Erityisesti käytöshaasteissa työ alkaa laajalla hyvinvoinnin kartoituksella: havainnoin koiraa, perehdyn sen taustaan ja arkeen sekä haastattelen omistajaa. Usein käyttäytymisen syy löytyykin arjen kuormitustekijöistä, terveydestä tai ympäristöstä, ei itse ongelmatilanteesta.
Jos epäilen kipua tai muuta terveydellistä syytä, koulutus toteutetaan yhteistyössä eläinlääkärin kanssa. Tarvittaessa ohjaan myös esimerkiksi eläinfysioterapeutin tai ravitsemusasiantuntijan vastaanotolle.
Selkeä prosessi ja jatkuva tuki
Ensimmäisen tapaamisen pohjalta laadimme suunnitelman hyvinvointitekijöiden tukemiseksi ja koulutuksen etenemiseksi. Käyttäytymisen muokkaaminen on prosessi, ja suosittelen yleensä 2–5 jatkokäyntiä tilanteesta riippuen.
Et jää prosessin aikana yksin. Olen tavoitettavissa viestein koulutuksen edetessä ja sen jälkeenkin. Kuulen mielelläni asiakkaideni kuulumisia pitkälläkin aikavälillä.
Miksi valita positiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutusmenetelmä?
On tutkittu fakta, että eläin oppii nopeimmin ja tehokkaimmin sekä oppimistulos on pysyvämpi kun haluttuja käytöksiä vahvistetaan sen sijaan, että ei-toivottuja pyrittäisiin kitkemään pois. Rankaisua tai pelottelua sisältävien koulutusmenetelmien on todettu lisäävän riskiä eläimen aggressiiviseen käyttäytymiseen. Jos mietit, sopiiko koulutusmenetelmä juuri teille, niin ole rohkeasti yhteydessä, mietitään sitä yhdessä!
