Esittely

Olen Silja Lampinen, Kouvolalainen koiraharrastaja ja ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja (AT). Suoritan parhaillaan eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa (EAT) ongelmakäyttäytymisen hoidosta.

Perheeseeni kuuluu puolisoni lisäksi lauma käyttölinjaisia malinoiseja sekä hevonen. Koirien kanssa harrastetaan useampia lajeja aktiivisesti, mutta pääosin keskitymme mondioringiin. 

Toimin sivutoimisesti koira-alan yrittäjänä ja päätyökseni teen hoitajan töitä eläinklinikalla. Olen kouluttanut omia koiria ja muita koiria ohjaajineen noin 15 vuotta. 

Harrastus- ja kilpailutaustaa minulta löytyy laaja kirjo niin agilitysta, rallytokosta, tokosta, kansallisista palveluskoiralajeista kuin suojelulajeistakin.

Erityisen lähellä sydäntäni on eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamisen lisäksi ongelmalliseksi koettu käyttäytyminen sekä lajikoulutuksissa erityisesti pienet yksityiskohdat ja mielentilaan liittyvät asiat.

Olen ikuinen opiskelija! Kouluttaudun jatkuvasti lisää voidakseni tarjota mahdollisimman tehokkaita ja nykyaikaisia ratkaisuja eläinten hyvinvointiin ja kouluttamiseen.

Koulutuspalveluita tarjoava yritykseni Kontaktissa on perustettu 2023.